Vuosi 2016


Neljä reipasta vapaaehtoistyöntekijää saapui Keski-Euroopasta ja Turkista asti kunnostamaan Sulkaharjun ulkoilureittiä.  Luontopolulle valmistettiin uudet opastekyltit raivaustöiden ohessa. 


Luontopolku sijaitsee Pulkkisen kupeessa , jossa Halsuan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Timo Marjusaari ja Vetelin 4H-yhdistyksen toiminnanohjaaja Santtu Lehto opastivat heitä kahden viikon ajan.

 

"Yleisesti ottaen olin kiinnostunut maasta. Olin kuullut muilta, että täällä ilma on raikas ja ihmiset mukavia. Tiesin myös suomen ja unkarin kuuluvan samaan kieliperheeseen.", unkarilainen Istvàn Pàszthory kertoo syitää lähteä Suomeen.


"Yksi yhdistyksemme arvoista on kansainvälisyys, joten lähdemme mielellämme projektiin mukaan.", Timo Marjusaari selittää. Työntekijöiden tiivis yhteistyö on Timon mukaan ollut moitteetonta ja he ovatkin kehuja siitä saaneet. 

Monikansallisen työyhteisön käyttökielenä on ollut englanti, joka usein saattaa tuottaa omat haasteensa. Kommunikointi Lontoon murteella on kuitenkin sujunut vaivattomasti työntekijöiden kesken. 

Työntekijät (vasemmalta oikealle) Firat Seven, Istvàn Pàszthory, Veysel Boyali ja Matthias Wegscheider työn touhussa

Työntekijät majoittuivat Taidekartanon eli entisen emäntäkoulun tiloissa ja he saivat pienen taskurahan lisäksi ruokarahaa.  Vierailijoista kukaan ei ollut aikaisemmin käynyt Suomessa. Pohjolan kauneus, sekä monipuolinen luonto tekivät heihin vaikutuksen. Paikalliset marjat (etenkin mustikka) maistuivat miehille ja sieniäkin he olivat poimineet vierailunsa aikana. 

"Olimme varsin tietoisia Suomen kylmästä säästä.", turkkilaiset Veysel Boyali ja Firat Seven nauravat. Saunasta kysyttäessä miehet ovat yksimielisiä siitä, miten se on kiva paikka, jossa saa otettua kovat löylyt. "Kyllä jossain vaiheessa täytyy juosta järveen vilvoittelemaan.", Istvàn Pàszthory toteaa.


Alueen 4H-yhdistykset vastaavat yhdessä eurooppalaisen vapaaehtoispalvelu EVS:n työntekijöiden kanssa käytännön toteutuksesta, kun vierailijoita tulee Suomeen. 

Nuorisokeskus Villa Elba rekrytoi vuosittain nuoria töihin ja jakaa heille omat vastuualueensa, joissa työskennellä vapaaehtoisajallaan.


Lähde: 

Ruuska, V. 28.07.2016. Luontopolku kuntoon. Sulkaharjun ulkoilureitti entistäkin ehommaksi ulkomaalisten vapaaehtoisten voimin. Perhonjokilaakso nro. 30 (s. 3). 

Kuvat: 

Timo Marjusaari