Historiaa


4H-yhdistys on toiminut Halsualla jo vuodesta 1931 lähtien. Tuolloin kyseessä olivat enimmäkseen maataloustyöt. Nykyisin Perhonjokilaakson alueella toimii monia yhdistyksiä. Kerhoja, kursseja ja tapahtumia löytyy jokalähtöön. 

Vuonna 2021 Halsuan 4H-yhdistys täytti pyöreät 90 vuotta!

Itse 4H-toiminta on alkanut muutaman vuoden aikaisemmin ja vuonna 2023 saimme viettää valtakunnallisesti 95-vuotis juhlapäivää! 

                                                            

Toiminta alkoi Halsualla jo 1931!

Yleiskerhon syyskausi 2014 sujui mukavasti. "Menihän se ihan hyvin, vaikka osallistujia oli aluksi melko vähän" toteaa Milla, toinen ohjaajista. "Joo, mutta tulihan niitä sitten lisää" myöntelee Katrikin. 

Halloweenjuhliin 4.11 osallistui 18 lasta, mutta tavallisille kerroille on osallistunut 3-8 lasta. "Kerho jatkuu keväällä, mutta teemaa muokataan" Milla sanoo, "Meidän ryhmä on vähän menevää sorttia askarteluja ja leipomista ajatellen".  Katri hymyilee ajatukselle tietäväisesti.

11. piirivasikka on lähdössä uuteen kotiin vuonna 2013
Saara ja Noora Mastokangas luovuttavat Juustovasikan Hanna-Mari Kalliokoskelle vuonna 1999
Juusto vasikka 5 luovutus 7.12.1992 luovuttajana Tiina Kujala. Kuvassa Taneli, Ossi ja Teemu Torppa
Paperin tekoa 80-luvulla
4H tori 1987
4H tori 1987
Halsualaisia Norjan retken osanottajia vuonna 1983
Halsuan 4H-Airsoftkerhon vetäjä Antti Lindfors sai 4H-säätiön myöntämän 350 euron arvoisen alueellisen stipendin. Lisäksi Halsuan 4H-yhdistys myönsi 100€ arvoiset stipendit Krista Karhukorvelle ja Valtteri Suomiselle.

Airsoftkerho on kokoontunut Meriläisen montulla Syyskauden. Nyt se jää talvitauolle odottelemaan lumien menoa. Sillä välin on kerholaisilla aikaa puuhailla muuta urheiluhallilla. Eli porukka kokoontuu, vaikkei kerhoa pidetä.

Kuvittaja Tuija Karvonen
Kuvittaja Tuija Karvonen
Kuvittaja Timo Marjusaari
Pärekoppien tekoa 90-luvulla kuvassa Olavi Karhukorpi
Pärekoppien tekoa 90-luvulla
Tietokonekurssi 90-luvulla
Museolla 90-luvulla
Heikki Hietalahti metsätaitokilpailussa
Museolla 90-luvulla
Museolla 90-luvulla
Paperin tekoa 80-luvulla