Itse tehty -raha

 

Itse tehty -raha on tukea 4H-kerhojen ja 4H-nuorten omille ideoille. Yksi projekti voi saada 200–500 euron edestä tukea. Yhdellä hakukierroksella jaossa on tukea keskimäärin kymmenelle nuorten projektille.

 

Itse tehty -rahalla tuetaan 4H-kerhojen ja nuorten omaperäisiä ideoita, yritteliäisyyttä ja omia projekteja. Rahan haku on auki kaksi kertaa vuodessa. 

Ensimmäinen hakukierros on auki keväällä 1.2.–31.3. ja toinen syksyllä 9.10.–9.11. Päätökset rahan saajista julkistetaan viimeistään kuukausi hakuajan päättymisen jälkeen.

 

Kriteerit:

  • Hakijat voivat olla 4H-kerhossa alle 13-vuotiaita. 
  • Kerhoon tulee kuulua vähintään 10 henkilöä, joista osa voi olla ohjaajia. 
  • Rahaa voivat hakea myös 13–28-vuotiaat nuoret vähintään kolmen hengen ryhmässä. 
  • Rahaa voi hakea myös 4H-yrittäjien ryhmä, mutta tukea ei myönnetä 4H-yritysten hankintoihin. 
  • Hakemuksen täyttäneiden nuorten tulee olla 4H:n jäseniä.

Oma projekti voi liittyä 4H-teemoihin eli luontoon, käsillä tekemiseen tai vaikkapa yrittäjyyteen. Tärkeintä on, että projekti on lasten tai nuorten itsensä ideoima ja toteuttama. Aikuiset toimivat tarvittaessa rohkaisijoina ja tukijoina. 

4H Itse tehty -rahaa haetaan täyttämällä lomake 4H-liiton sivulla. 

Itse tehty -raha maksetaan 4H-yhdistyksen tilille.

 

 

Aiemmin Itse tehty -rahaa on myönnetty muun muassa: 

  • moottorikelkkailuvideon kuvaamiseen 
  • pienoismallikerhojen yhteisnäyttelyyn
  • nuorten koiraharrastajien päivään
  • nuorisotilan tuunaamiseen
  • moniin muihin erilaisiin tapahtumiin ja tempauksiin. 

Kannattaa siis hakea, olipa idea projektiin mikä tahansa! 

 

Raportointi

Itse tehty -rahan saaminen edellyttää raportointia projektin jälkeen. Ottakaa kuvia Itse tehty -projektin tapahtumista tai itsestänne projektia toteuttamassa. Kuvia kannattaa hyödyntää myös 4H-yhdistyksen viestinnässä. Käytättehän somessa tunnisteita #4HSuomi ja #4Hitsetehty

Myös raportointi tapahtuu 4H-liiton sivulla. Kerro vapaasti projektin valmisteluista, toteutuksesta sekä projektiin osallistuneiden tunnelmista ja palautteista. Ladatkaa lomakkeelle vähintään kolme kuvaa. Kiinnitäthän huomiota kuvien laatuun.

Vastauksia ja kuvia voidaan käyttää 4H-järjestön valtakunnalliseen viestintään esimerkiksi seuraavan vuoden Itse tehty -rahan haun yhteydessä. Pidäthän huolen siitä, että sinulla on lupa kuvien julkaisuun. Jos kuvissa esiintyy alaikäisiä, muistathan pyytää luvan vanhemmilta.